tiistai 28. tammikuuta 2014

56. Uusia kuvia

Otsikointi ei oikein suju. En sitten viikonloppuna kuvaillutkaan yhtään Leota, mutta tänään otettiin parit kuvat. Jotkut onnistui ihan kivasti, Leota ei kyllä kuvailut juurikaan kiinnostunut. Onneksi parit hyvä kuvat tuli ja sainkin sellaisen kuvan, minkä halusinkin. Laitan seinälle kolmet kehykset ja yhteen tulee Leon kuva, siks nää kuvat tänään otinkin, jotta saan ne nopeasti seinälle. Kertokaa toki mielipiteenne kuvista, kaikki aika samanlaisia, otettiin nämä aika nopsaa.
 
Sillä aikaa, kun Leo oli ollut ykin, muiden olessa töissä ja koulussa poika olikin mennyt myllään koko sängyn :D

 
♥: Katja & Leo

perjantai 24. tammikuuta 2014

55. Parit kuvat kuluneelta viikolta


 
Ylempänä parit kuvat tältä viikolta, paitsi viimeinen kuva on kesällä otettu. Kuva otettu täältä. Itse tykkään siitä, joten ajattelin näyttää sen myös täällä. Toivotaan, että kohta kesä olisi täällä! Siitä kuvasta tuli mieleen, että Poke kävi tänään meillä moikkaamassa Leota, itse en koko asiasta tiennyt mitään, eikä Leokaan. Tällä viikolla ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Uusia kuvia ei juurikaan ole. Pitäisi jossain vaiheessa pyytää jotain kaveria tänne kuvailemaan musta ja Leosta parit uudet kuvat, yksin niitä on hankala ottaa jalustan kanssa. Viikonloppuna voisi ottaa pellolla tai jossain taas kunnon kuvia, onhan ne paljon parempia postauksia, joissa on paljon kivoja kuvia, verrattuna tähän postaukseen. Moni taisikin tykätä viime postauksesta, kun kuvia oli paljon. Joten viikonloppuna ehkä tuleekin uutta postausta! :)
 
♥: Katja & Leo

lauantai 18. tammikuuta 2014

54. Leo 9kk ja paljon kuvia

Leo täyttää tänään 9kk ja olinkin kuvailemassa sitä tänään pellolla, joten kuvia on tulossa paljon. Postauksia ei ole juurikaan tullut, kuviakaan en ole ottanut, ennen tätä päivää. Nyt sainkin kunnon talvikuvia ja haluisin tehdä uuden bannerin, mutta tykkään tästä nykysestä kans, luultavasti teen sitten samanlaisen, kuin nykyisen. Toivottavasti tykkäätte kuvista, itse tykkään monestakin kuvasta! :) Niin ja kuvissa näkyy Leon uudet hienot valjaat!


❤: Katja & Leo