lauantai 23. toukokuuta 2015

92. Näyttelyt lähestyy

Meillä on tänään Leon ensimmäiset näyttelyt tältä vuodelta! Ne on onenksi tossa Tuomarinkylässä, niin ei ole pitkä matka. Mä heräsin jo puoli seitsemän aikaan, koska oon vähän niiku aamuvirkku...Nyt olikin hyvä aika muokata Leon kuvia, jotka otin jo viime viikon sunnuntaina, ennenkuin lähdettiin Inkooseen moikkaamaan Pokea, Lukea sekä Myytä. Leo jäi tällä kertaa kotiin. Eikä mulla ollut kameraakaa mukana, niin ei sieltä kuvia ole. Luke oli kasvanut hurjasti, kun viimeksi näin sen alkuvuodesta! Hiuksetkin tuli laitettua kesäkuntoon. 


Kuluneen viikon aikana Leo on käynyt pellolla rallittelemassa yksin sekä Lunan kanssa, katsellut estekisoja katsomasta ja oli kyllä kiinnostavaa katsottavaa sen mielestä. Koko ajan piti tarkkaan katsella missä se hevonen menee. Eikä Leo enää Midiäkään hirveästi pelkää, viimeksi siellä ollessa se uskalsi tulla jo tosi lähelle sitä. 

 Se vähän sukels :')

Näyttelyistä tulee postausta sitten kun vain ehdin, Leon facebook sivuille varmaan kerron nopeammin miten sielläsitten menikään. 

maanantai 11. toukokuuta 2015

91. Haminassa ja miitissä

Vappuna Leo lähti Haminaan mökkeilemään Poken, Myyn sekä Luken kanssa. Itse en tällä kertaa lähtenyt mukaan, sillä oli lupautunut hoitamaan hevosia. Perjantaina matka alkoi ja sunnuntaina Leo tuli takaisin miitin kautta, missä oli muitakin koiria Leon kennelistä, siellä oli mm. Leon sisaruksia. Laran sekä Likan kanssa Leo pääsi siellä myös leikkimään. Sain luvan julkaista sieltä otettuja kuvia, vaikka itse en niitä siis kuvannut. Eilen olin iltatallissa ja Leokin pääsi mukaan, se nimittäin pestiin ihan ekaa kertaa. Yllättävän nätisti se antoi pestä itsensä. Ensiviikolla olisi nimittäin tiedossa vuoden ensimmäiset näyttelyt tältä vuodelta. Ne pidetään tässä ihan lähellä, Tuomarinkylässä. Eli ihan kävelymatkan päässä. Sinne olen lähdössä kuvaamaan, joten ainakin sieltä kuvia tulossa. 

Tämän postauksen kuvat ©Kristiina

Leo ja Likka-sisko
 Leo & Lara-sisko