sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

70. Videokooste ja eilisiä kuvia

Viime postauksesta on taas aikaa. Olin kokonaan unohtanut ton videokoosteen, jonka tein Haminasta. Se on ollut valmiina jo pitkään, mutta en ole vain muistanut ladata sitä. Nyt sain sen kumminkin vihdoin aikaseksi! Eilen Sirppa oli meillä ja se näki ekaa kertaa meirän Leoppasen. Käytiin sit sen kanssa kans lenkillä ja otettiin parit kuvat. Tän postauksen kuvat onkin sitten Sirpan ottamia, paitsi kiva kuva :)




♥: Katja & Leo

maanantai 21. huhtikuuta 2014

69. Leon synttärit

Viikonloppu meni toosi nopeesti. Perjantaina lähdettiin vähän ennen yhdeksää Haminaan ja oltiin siellä 11 aikaan. Koko päivän Leo ja Poke juoksenteli ja leikki ja se loppu päivä menikin nopeasti. Pojat olikin väsyneitä sen päivän jälkeen. Lauantaina 13 aikaan alkoi tulemaan muita koiria myös sinne. Paikalle tuli Lara, Lare, Leksja ja Likka. Kaikki ei kyllä samaan aikaan ulkona ollut. Leolla oli tosi kivaa! Sitä alkoi jo väsyttämään ja välillä piti vähän mennä huilimaan. Oli myös tosi lämmin! Muiden lähdettyä Lara oli vielä hetken siellä Leon ja Poken seurana, kunnes nekin sitten lähti ja Leo saikin sitten rauhassa nukkua. Pokekin oli vähän väsy. Seuraava yön pojat nukkuikin sitten hyvin. Sunnuntaina oltiin siellä iltään asti ja vasta puoli yhdeksän aikaan päästiin lähtemään. Sekin päivä meni nopeasti ja oli taas tosi lämmin. Kotona Leo menikin heti nukkumaan.

Videokooste tulee toiseen postaukseen, koska sitä en ole ehtinyt tehdä ja siinä voikin hetken kestää, koska kone voi alkaa temppuilemaan. Kuvat kumminkin sain muokattua eilen illalla ja tänään aamulla. 

 Poken tapa hypätä este
 Kyllä se yliki osaa mennä :D
 Likka
 Lara
 Leksa

♥: Katja & Leo