sunnuntai 24. marraskuuta 2013

46. Onnistunut viikonloppu

 Eilen Leo pääsi metsaan Lunan kanssa. Ne jotka on lukenut tätä blogia jo alusta asti saattaa muistaa Lunan. Se on Leon eka kaveri ja edelleen ne pystyy olemaan tekemisissä, vaikka koko ero onkin iso. En oo kuvaillu oikeestaan sen jälkeen niitä kahta, joten eilen olinkin sitten mukana. Kuvat tosin epäonnistui, hämärä alkoi tulemaan, kuvat helahtivat ja koirat vaa sinkoili sinne ja tänne.

Tää video on tehny 5kk sitten, kuten huomaa Leo on pienikarvapallo, mutterista saa laatua paremmaksi.


 Tää on ainoo kuva, missä näkyy nyt ne molemmat. Hieman on kokoeroa tullut enemmän.

Tänään lähdettiin joskus puoli 9 jälkeen kohti messukeskusta. Leolla oli siellä näyttelyt ja nää oli sen tokat näyttelyt. Hyvin meni, paremmin kuin viime kerralla. Kuvat ei sielläkään oikein onnistunut. Arovstelu paperissa luki näin:

7kk erinomainen koko. Hyvä sukupuolileima. Hyvä rungon pituus. Erittäin hyvänmallinen pää. Kaunis ilme. Hieman lyhyet korvat. Kaula saisi olla pidempi. Sopivat etukulmaukset. Hyvä tilava runko. Hyvä selkälinja. Lantio saisi olla pidempi takaa. Hyvä luusto. Vielä pehmyyttä ranteessa. Askelpituus saisi olla pidempi, muuten liikkuu hyvin. Turhan korkea kinner. Mielyttävä käytös. Hyvä karvan laatu.

 Tälläsen Leo sitten sai sieltä ja vielä vähän namia. Eka Leon ruusuke, jee. Päiville kiiros hienosta esittelystä! Koitettiin ottaa vielä pihalla kuvia Leosta ja sen ruusukkeesta, mutta ei ne oikein onnistunut.

Ostettiin vielä tälläinen isän kulta ruusuke ja tiedänkin minne ton laitan, sitten kun saan sen aikaseksi, niin voin laittaa siitä tänne kuvan.


❤: Katja & Leo

maanantai 18. marraskuuta 2013

45. Leo 7kk


Hui aika on menny nopeesti ja Leo tuli tänään 7kk. Koitettiin ottaa kuvai siitä, mutta ei niistä oikein mitään tullut. Pari julkasukelposta kuvaa tuli. Leolla on sunnuntaina kans näyttelyt, sieltä tulossa jotain kuvai sitten. Tulin vaan laittamaan noi parit vähäiset kuvat tänne.

❤: Katja & Leo

lauantai 16. marraskuuta 2013

44. Viikon kuulumiset

En ole melkein viikkoon tullut tänne kirjoittelemaan mitään. Tarkotuksella olen jättänyt postailematta. Oon tehny toiseen blogiin joulukalenterin luukkuja valmiiksi, enkä ole tällä blogilla juurikaan käynyt. Maanantaina oltiin Leon kanssa koirapuistossa aamulla ja siellä se leikkikaverin, jonka kanssa se sitten leikki. Keskiviikkona Leo nukkui mun sängyssä ja välillä nousi vartioimaan ikkunasta ulos, samalla kun itse siivoilin. Tänään Poke tuli moikkaamaan Leota ja mentiin pellolle, jossa ne saikin sitten juosta ja leikkiä. Leo tykkäs kovasti ja molemmilla oli kivaa. Kuviakin tuli otettua ja suurin osa kuvista onkin tältä päivältä.

 Ei yhtään hankalemmin vois nukkua?
 Ei luoja Leo on urpo :'D


❤: Katja & Leo

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

43. Hyvää isänpäivää iskä! Toivoo Leo

Hyvää iskän päivää kaikille. Katja sai äsken tosi hyvän idean ja pyysi mua tekemään tämän postauksen. Koska en nää tänään mun iskää vaan vasta ensi viikolla, niin teen sille oman postauksen tänne ja kerron siitä kaikkee kivaa.

Ihan ensimmäisenä mun iskä on ihan paras. Sen kanssa voin leikkii kunnolla eikä tarvii pelätä, että se littaantuisi mun alleni, kun olen jo niin iso poika. Iskän kanssa ei tule koskaan tylsää ja riehutaan aina tosi paljon. Koitetaan nähdä iskän kanssa tosi usein. Muistan tosi hyvin, kun iskä tuli ekaa kertaa kattomaan mua, kun olin muuttanut pois äiskän luota. Silloin iskä tuntu tosi isolta, onneksi olin itse niin pieni, niin pääsin turvaan auton alle ja muuallekkin. Se oli myös ottanut kaverin sinne mukaan.  Ei varmaa yksin uskaltanu tulla kattoo mua, jos vaikka oisin syöny sen, hihi!


Seuraavan kerran, kun näin iskän, nii me mentiin niille kylään. Olin taas kasvanu hirmuisesti. Iskän kaveri ei hirveästi tykännyt leikkiä mun kanssa ja alkoi aina murisemaan ja lähti pois. Onneksi iskä suostui leikkimään mun kanssa. Eikä me leikitty mitää vauvojen leikkejä, vaan isojen poikien leikkejä.

 Tässä mä koitan matkia iskän ilmettä, onnistuinko mä?
 Yritin mun söpöydellä varastaa ton pallon iskältä.
Pyh, iskä oli iha tyhmä ja hajotti sen pallon! Mä en ainakaa ois menny rikkoo noin hienoo palloa..
 Tässä me ollaan iskän mökillä ja se alkoi komentamaan mua.
 Se myös vartioi siellä kaikkia palloja.
 Osataan me välillä ottaa myös ihan rennosti.
 Mun siskoja ja veljiä tuli myös iskän mökille. Riideltiin mun siskon Laran kanssa ja iskän piti tulla selvittämään meidän välejä.
 Taas se vartioi palloa
 Ja tässä myös
Otetaan taas iskän kanssa ihan rennosti.
 Iskän löhöilyä lisää
 Iskä halus kerran leikkii vauvaa, joten se meni leikkimään hiekkalaatikolle.
 Tässä mä sanon iskälle, et mun on ihan pakko saada toi pallo, mutta se vaa sano mulle "älä yritä kakara, tää pallo on mun!"
 Musta tulee yhtä komee (ellei jopa komeampi) ku iskä!
 Hippaaa
 Tässä mä kysyin iskältä, et mitä nyt tehtäis ja se vaa vastas "en mä tiiä"
 Tässä mä oon mun veljien, Laren ja Leksan kaa ja tottakai meidän iskä on myös mukana.
 Iskä kattoo lumisadetta, hihi
 Se myös opetti mulle, miten kivien päälle kiivetään.
 Tässä me ollanki sitten kiven päällä.
 Tässä iskä on yksin vielä isomman kiven päällä.
 Ja mä myös pääsin avustuksen kanssa sinne!
 Kävin mutakylvyssä ja jouduin sitten peuslle, niin iskä sit vaa katto sivusta eikä auttanut mua...
 Iskän kanssa yhteinen keppi
Näin me aina nukutaan yhdessä.

Mun iskä on kyllä maailman paras ja musta tulee isona samanlainen!

❤: Leo