keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

90. 5kk tauon jälkeen

Heippa piiitkästä aikaa. Viime postauksesta on yli viisi kuukautta ja blogi oliki sen ajan piilotettuna. Nyt ajatelin laittaa sen taas julkiseksi, muokata ulkoasun ja kertoa kuulumisia ja uusia kuviakin on jonkin verran tältä ajalta. Hirveästi mitään ihmeellistä ei taon aika ole ollut. Käytiin loppu-/ alkuvuodesta moikkaamassa pitkästä aikaa Pokea, Myytä sekä heidän uutta koiraa Lukea, joka on Leon puolveli! Kuvia sieltä ei juurikaan ole, siellä aika meni hiustenhuollon parissa, heh.

Luke

 Käytiin ensimmäistä kertaa Sipoon koirametsässä ja sinne Leo pääsee vieläkin aina välillä, itse olen siellä ollut vain kerran mukana kuvailemassa. Vähän ennekuin Leo täytti vuosia, me käytiin kuvauttamassa koira. Tuloksena tulikin sitten lonkat A/A, kyynäreet 0/0 ja selkä LTV0!


Joulukuussa aloitin käymään uudella tallilla täällä Helsingissä Sipoon tallin lisäksi, Leo kävikin huhtikuun alussa moikkaamassa poneja. Eihän se melkein uskaltanut tulla edes talliin sisälle, kun hepat rupesi hirnumaan aamuruokin perään. Avattiin sitten yhden ponin karsinan ovea eikä Leo halunnut lähelle tullakkaan, sain sentään nopeasti napsastua kuvan sieltä. Huhtikuun 18pv Leo täyttikin sitten jo kaksi vuotta! Ja tottakai sille oltiin tehty ihan oma kakku.



Blogin tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Harvemmin tulee enää lähdettyä Leota kuvailemaan eikä meidän arjessa mitään ihmeellistä tapahtu, kun itse vietän lähes joka päivä tallilla. Voi olla, että tulen aina postailemaan tänne kuvia, kun niitä tulee. Kesällä aikaakin on enemmän niin varmaan Leotakin tulee kuvailtua enemmän. Toukokuussa olisi näyttelytkin tideossa tuossa Tuomarinkylässä. 


Katsotaan miten tämän blogin elvyttäminen lähtee käyntiin.